jukka lepikkö twitter. Saksan #DAX, uskomattoman vahvaa nousua kohta jo viisi kuukautta. jukka lepikkö twitter

 
Saksan #DAX, uskomattoman vahvaa nousua kohta jo viisi kuukauttajukka lepikkö twitter  34

In this article (from April) you told you have suggested your clients to sells their stock holdings. 30 luvuista sekä jatkaa laskua koko päivän - Nasdaq tekee uuden pohjan tälle vuodelle, laskua min. @ErkkilaJorma Teslalla nuo kiinteät kulut on pysyny hyvin kurissa, EBIT margin nousee vauhdilla kun tuotanto tuplaa-triplaa seuraavien parin vuoden aikana. #Tobaia:n algoritmit tekee töitä silloinkin, kun sinä et. Verified account Protected Tweets @; Suggested usersRT @vontuchman: Katsokaa @petersarlin TC-haastattelu. Wall Street Journalin otsikon mukaan. Oma näppituntuma sanoo, että tällä viikolla voidaan laajentaa rangea alaspäin, mutta ensi viikkoon mennessä palautellaan jälleen ylöspäin? 🤔. @vaanala @KimmoMatikainen Tesla myy autoja paremmalla katteella kuin mikään muu merkki, jota valmistetaan 1M+ vuodessa. 02 Jun 2023 12:40:23“@JariHnnikinen1 Yhteenveto: Inflaatiolukuun eniten vaikuttavan kategorian (shelter) raportointi laahaa 12 kk jälkijunassa, minkä takia raportoidut kuukausitason luvut ovat etenkin viimeisen kuuden kuukauden aikana keinotekoisen korkeita, nostaen kuukausi- ja vuositason inflaatiolukuja…”Usko asiantuntijoihin ja päättäjiin on koetuksella, vähän jopa kusetettu olo. Verified account Protected Tweets @; Suggested users “@nothingforsnake Pankki ei sinänsä kaatunut, vaan UBS osti sen. Sitten vuoden 2008. Jokaiselle sektorille mahtuu niitä mätiä omenia. neljä kymmenestä Nasdaq Composite -indeksin yhtiöstä on laskenut 52 viikon huippunoteerauksestaan yli 50 prosenttia. In this conversation. " Realistisen kuuloinen arvio asuntomarkkinasta, poikkeuksellisesti jopa asunnonvälittäjän suusta: - Ei ostaisi sijoitusasuntoa nyt - Pakkomyynnit alkavat syksyllä - Asuntojen hinnat paikoin laskeneet enemmän, kuin tilastot kertovat - Asunnon myyjien ja ostajien välillä hintakuilu, yhteydenottoja ostajilta tulee vähän - Välittäjät eivät ota kaikkia kohteita edes myyntiin. Haaviston poika Janne Haavisto kertoi. Kuten edellä todettiin reaaliaikaisen datan perusteella, asumiskustannukset eivät ole nousseet lainkaan viimeisen 6 kk aikana. Tässä on todellinen syy Helsingin pörssin heikkouteen: toimialajakauma. ”Jukka Lepikkö @JukkaLepikko. Se selvennys/lisäys, että asiakkaat eivät ole suoraan menettämässä talletussuojarajan ($250 000) ylittävää osuutta rahoistaan, vaan pankin assetit realisoidaan ja jaetaanJukka Lepikkö @JukkaLepikko. 1 day ago · Pasi Kostiainen. Tänään Powell nostanee vielä 25 bps, mutta se jäänee korkohuipuksi. Mitenköhän kauas historiaan täytyy mennä, että löytyy päivä kun Nasdaq treidaa >95% päivästä 40 pisteen rangessa 😱 Perspektiiviä: normaalina volatiilina päivänä voidaan liikkua 40 pistettä 1-2 minuutissa. " 1. USA:n työmarkkina jatkaa edelleen poikkeuksellisen vahvana. Pohjalle muodostui ostopaineesta kertova kynttilä. Perinteisten valmistajien sähköautojen kannattavuuden ympärillä on vellonut sankka savu, kun kukaan ei ole halunnut/uskaltanut julkaista virallisia lukuja tähän mennessä. #rahantulevaisuus puhuttaa. Tuloskausi on käynnissä. ConversationTesla ravistelee automaailmaa ja teki aika uskomattoman liikkeen – suosituimman Model Y:n hinta laski USA:ssa yli $20 000 (hinta aleni $13 000 ja laski uuden IRA-tuen alarajan alle, joten kuluttaja saa vielä $7500 lisäalen). Verified account Protected Tweets @; Suggested usersUSA:n inflaatio kuukausitasolla +0,1 % - Jos tarkastelusta poistetaan perässä laahaava shelter, kaikkien muiden kategorioiden netto oli kuukausitasolla -0,1 % - CPI markkinaehtoisin asumiskustannuksin on viimeisen 6 kk ajalta deflaation puolella -0,2 % (annualisoituna) #CPIMainos @nordnetFI Pankkikriisi toi keskuspankkien pivotin, jolla voi olla huomattavan positiivisia vaikutuksia osakemarkkinoille. Tänäänkin laskua tulosvaroitukseen -29 %. #sijoittaminen #treidaaminen #sentimentti”See new Tweets. Jokaiselle sektorille mahtuu niitä mätiä omenia. Verified account Protected Tweets @; Suggested usersTranslate Tweet Quote Tweet Jukka Lepikkö @JukkaLepikko · Apr 13 Tutkin 24h ajan inflaatioraportteja ja niiden seurauksena syntyi ennuste: vuosi-inflaatio (USA). yrityksen osakkeita on rajattu määrä, ne vain vaihtavat omistajaa pörssissä. S&P 500 on taas 1 %. Viranomaisten toimet odotetun vahvat: - Kaatuneiden pankkien talletukset katetaan 100 %, asiakkaat eivät kärsi lainkaan tappioita - Rahat voi nostaa heti maanantaina - Fed tarjoaa pankeille lisälainoitusta Osakemarkkinat todennäköisesti nousevat maanantaina. If you listen to the message of the market, it's telling you there's no housing crisis in the horizon. Lisäelvytys (alijäämä) keskimäärin 1. Ks. lainan lyhennys) nousi siten kuukaudessa 122 %, kun samalla myös hoitovastiketta nostettiin ~30 %. Ja toukokuussa 2021. ConversationRT @RistoMurto: Italiassa Draghin hallitus valmistelee elvytyksen jatkoa. Looking for a. Pahoin pelkään, että "halvalta" näyttävä kurssi on saanut yksityissijoittajat houkuteltua sijoittamaan. Se on myös yhtiö, jonka kautta oon alkanu opettelemaan yhtiöiden fundamentteja. @SliceofMarkets Oon itse katsonut Mobileyen esitykset jostain vuodelta 2017 asti ja niissä on lupailut tällaista timeline L4-ajoneuvoille. Inflaatiotahti on jo alle 2 %. Onneksi ainakin @LippoSuominen on ollut hereillä 👏 Indeksit oli flättinä Fedin korkopäätöksen ja lehdistötilaisuuden jälkeen. ” “12 kk Euribor lähentelee jo 2 % tasoa. Sitten autonominen ajaminen/robotiikka yms. ”Jos joku vielä ihmettelee miksi perinteiset autonvalmistajat eivät juuri kukaan paljasta sähköautojensa marginaaleja: ne ovat tappiollista liiketoimintaa. Liikevaihdon kasvu on 11 %, eli marginaalit pienenee. …“Nasdaq laski tänään -2,3 %, mutta kyse ei ollut laajasta myyntipaineesta, vaan ennemminkin rotaatiosta. Tuloskausi sai hyvän startin ja osakemarkkinoiden viikko päättyi vuoden korkeimmalle tasolle. “@hkeskiva @MirkoHurmerinta Cash is a good position for a trader. “@JaskariSami @JariHnnikinen1 Ostettuja putteja oli viimeksi ennätysmäärä joulukuun lopulla. First Republic Bank $FRC -50 % pre-marketissa. Brittien #FTSE ja Ranskan #CAC ovat jo uusissa kaikkien aikojen huipuissa. Kuluttajahintaindeksillä on tapana seurata tuottajahintaindeksiä. Ei täydellisiä, mutta se olikin vain hahmotelma siitä minkä tyyppisiä liikkeet voisi olla. Markkinakatsaus lomien keskeltä! Seuraava jakso ilmestyy elokuun puolivälissä. @JukkaLepikko May 5 Ekka Lundin @ekkalundin Norwegian +72% - rätterna avskiljs idag Börsvärdet med dom nya aktierna på 45NOK = >50 mdr SAS börsvärde 15. Ennen tuloskautta tuloskasvuodotus oli 6,8 %. Viaplay oli kesäkuussa Nordnetin. Nyt on. Sitten kerrotaan, että yhtiövastike nousee 600 eurosta 1467 euroon, koska rahoitusvastike nousee. SiteWide ContentPlaceholder. :n muroihin on kaadettu, kun mies kiertaa viikosta toiseen eri medioissa lyttäämässä toisten sijoitustyyliä? Tällä kertaa treidaamisesta tehdään peliriippuvaisten uhkapeliä. “Viimeisen kuukauden aikana ollaan taas noustu indeksitasolla yli 12 %. Toki tällä kertaa voi olla toisin tai vältetään virallinen taantuma,. Ei instituutiot shorttaa noita sadoilla mijoonilla tai miljardeilla ilman syytä. Mainos . Suurimmat nousut löytynee tän tyyppisistä nimistä. Nousumarkkinassa on helppo löytää niitäkin osakkeita, joiden trendi on ylös. Mainos @nordnetFI Markkina on tarjoillut viimeisen viikon aikana jälleen hurjia liikkeitä (lue: mahdollisuuksia treidaajalle). Verified account Protected Tweets @; Suggested usersSee new Tweets. Isompi kun Valmet tai Orion, vähän pienempi kuin Wärsilä tai MetsoOutotecTuloskausi kiihtyy! Ensimmäinen megacapeista ulkona, $MSFT +4 % after hours. Ne ovat itse asiassa laskeneet. RT @charliebilello: Q2 Revenue Growth, YoY % Change. Uudet, tehokkaammat tehtaat, uudet valmistusmenetelmät ja oma akkutuotanto nostaa tuota vielä huomattavasti 2022-2023. Powell: "Korkoja ei nosteta, vaikka inflaatio ylittäisi 2 % tavoitetason. Perjantaina se oli tasolla 13. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Moni muista indekseistä ja globaaleista markkinoista ei näytä enää lainkaan karhumaiselta ja vaikea nähdä yhtäläisyyksiä tuohon Burryn kuvaan. Uusi ennätyskvartaali kaikilla mittareilla. YTD ihan kelpo +6,96%. 30-vuotisen lainan korko ehti raketoida kuukaudessa alle kolmesta prosentista yli viiteen. If you listen to the message of the market, it's telling you there's no housing crisis in the horizon. Laske liikkeelle velkavaluuttaa ennätyksellistä tahtia, elvytä kaikkea mikä osoittaa heikkoutta 3. Mainos @nordnetFI Talousdatan perusteella talous kiihdyttää uudelleen vauhtiin talven kuopasta – kaikkien odottama taantuma siirtyy taas kauemmaksi. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. 🧸 Keskimäärin huono merkki, kertoo laskupotentiaalista. Yhtiöistä viis, mä yritän olla longina, kun osake nousee ja shorttina, kun se laskee 😎 Tämä artikkeli herätti noin vuosi sitten keskustelua. Tässä määritelmässä laatusijoittaminen on yhdistelmä kasvu- ja arvosijoittamista. Noi on tarkkaan mietittyjä niin puheen kuin vastauksienkin osalta. Kaikki eilen raportoineet suuryhtiöt ylittivät odotukset. Jos korot nousee tästä vielä samalla kulmakertoimella, osakemarkkinat on vanukasta 💩”Log in. Hintojen nousu ja lasku tapahtuu viiveellä ja on prosessi, joka vie oman aikansa. Show more". Kuten joskus tuohon aikaan tuli sanottua, sai salkkuun pelkkää riskiä ilman reaalituottoa. “Mulla on ollu itselläkin tarkassa seurannassa "Latinalaisen Amerikan Amazon", eli MercadoLibre. IPO-sijoittajat eivät myöskään päätä listautumishintaa. Tämä Muskin ihan oma diili. 2 %). In this conversation. Maanantaihin mennessä osakkeet oli laskeneet Nasdaq Composite -indeksissä (n. Kuten oon TC:ssä sanonut, parhaat sijoituskohteet löytää yhdistämällä teknistä analyysiä ja fundamentteja. uudelleen kohta 1. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. fi/fi/opi. ”“osui melkein pisteen tarkkuudella. ~50 % tuotto viputuotteella. " #sijoittaminen #talous #treidaaminen”Makrolukuja ja niihin liittyvää markkinareaktiota on vaikea ennustaa, mutta heitetään oma arvaus kuitenkin kehiin: CPI-luku on 8,2 %, mikä aiheuttaa nopean laskun indekseissä (n. Pankkien asiakkaat (tallettajat) taas pelastetaan. Unohtivat internetin voiman. Ainoa mikä voisi vaikuttaa osakkeeseen on jos Musk myy niitä ison määrän. Pelkkä lisäkulu koroista asuntovelalliselle (kuukaudessa): - 300 000 € laina: ~500 € - 500 000 € laina: 800 €”“Fediä ei tunnu paljon jännittävän osakemarkkinan arvostustaso – nyt laitetaan vaan uutta bensaa liekeille. ” Jukka Lepikkö @JukkaLepikko. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Katsokaa noita nousuprosentteja! Yhdessä päivässä. Inflaatio on kuitenkin kehittyneissä maissa globaali ilmiö, joten uskoisin USA:n kehityksen heijastuvan myös Eurooppaan. Sign up“Johan tuli positiivinen yllätys, kaikilla mittareilla mitattuna! Nasdaq +4,4 % ja S&P 500 +3,3 %”“Viime kerralla CPI-ennuste osui hyvin lankulle, katsotaan mitä tällä kertaa tapahtuu: - Inflaatioluvut on jälleen yli odotusten, 8,0-8,1 % (odotus 7,9%) - Markkina laskee klo 15. . ”“@SaariAJ Jos lähdetään poistamaan sektoreita, niin ehkä energiankin voi poislukea, koska sen raju tulosparannus johtuu vain hintapiikista energian hinnassa. yritysten tulokset). Ajallisestikin ne on suhteellisen hyvin linjassa. Artikkelissa on useita täysin virheellisiä (suorastaan valheellisia) väittämiä. Uusia työpaikkoja luotiin huhtikuussa 253K, ennuste 181K. GM myi ykköskvartaalilla alle 1000 sähköautoa + puoli miljoonaa (saastuttavaa) bensa/diesel autoa. “@antti9arvenpaa Aika mielenkiintosta, että Kelan asiantuntijat ensin kommentoi MTV:lle muuta ja nyt sitten vasta mietitään että mitä päätetään. Conversation“Raaka-aineiden hintojen moninkertaistuminen, komponentti- ja puolijohdepula, globaalit logistiikkaongelmat jne. Conversation Hyvää talousdataa jälleen jenkeistä, ostopäällikköindeksi nousi 13 kuukauden huippuun. " 12kk euribor ensimmäistä kertaa yli 4 prosenttiin. ” Jukka Lepikkö on Twitter: "Spekuloidaan karhumarkkinan päättymisellä tai vähintäänkin kuukausia kestävän nousun alkamisella. Siitä tuli korkein luku sitten 1992 jos nyt muistan oikein mitä luin tuossa aiemmin. Brutaalia! #karhumarkkina”S&P 500 on nyt samalla tasolla, millä se oli toukokuussa 2022. Yksi selittävä tekijä on myös Nasdaqin rebalansointi tällä viikolla, jonka johdosta fundit myyvät miljardien…”We would like to show you a description here but the site won’t allow us. " Pitäisikö tälle asialle tehdä jotain?. In this conversation. ”Paljon heikkoa uutisointia siitä, kuinka Fed painoi kurssit laskuun. Onnea kirjailijoille Toni, Janne & Jenni 👏🏻 #pikkufinlandia”“Teslalta jälleen aivan uskomaton tulos 💣 - Liikevaihto +81 % y/y - Tuloskasvu 246% y/y, 27% q/q - Automotive gross margin 32,9%, ex-credits 30,0% - Operating. Uusia työpaikkoja syntyi USA:ssa vain 220 000 (odotus 553 000). “GM:n ESG score on 95. 10:01 AM · Sep. Tällä kertaa tehdään vähän. Edellisestä Tesla-jaksosta on vuosi ja 3kk. ”“@JariHnnikinen1 Ja S&P 500 kääntyi laskuun samalta trendiviivalta, kuin aina aiemminkin tässä laskumarkkinassa. Laske korot nollaan, tee velasta ilmaista 2. Conversation“@antti_pihlaja @teemu_jr Ei tällä oo juurikaan merkitystä. Pinnan alla meno on ollut vielä rumempaa, kun n. Verified account Protected Tweets @; Suggested usersMainos @nordnetFI Traders' Clubissa vieraana pokerista sekä Tesla-sijoituksistaan tuttu Pauli Äyräs @Fiilismies08! Pauli myi hiljattain kaikki Teslan osakkeet, mutta millainen on Teslan tulevaisuus yhtiönä sekä sijoituksena tästä eteenpäin? 👇📽️“Tervetuloa aikaan ilman tuloskasvua! Jopa jenkeissä. Jukka Lepikkö @JukkaLepikko. ”RT @vanhaperttula: Ylipuhuin kämppiksen katsomaan mun kans Traders’ Club @JukkaLepikko @iamtuomaa bitcoin-jakson w/@HeiskanenToni ja täytyy myöntää et nyt oli. Verified account Protected Tweets @; Suggested usersIn this conversation. Työllisyyskehitys oli siten heikointa sitten joulukuun 2020. “@JNivala @nordnetFI @Fiilismies08 Tesla on mun salkun treidatuin osake. …. ”Tesla noussut kahden kuukauden takaa 79 %, alkuvuoden pohjista 169 %. KAIKKIEN MUIDEN INFLAATIOKATEGORIOIDEN OSUUS ON VAIN 0,2 %. :n muroihin on kaadettu, kun mies kiertaa viikosta toiseen eri medioissa lyttäämässä toisten. Ja tänään otin vielä vähän shorttia hedgeksi ennen CPI-lukuja. Tammikuussa vain 143 kauppaa Suomessa. - Täysi rokotussarja ei suojakaan tehokkaasti koronalta - Yli 80 % rokotekattavuus. ”Vuosi-inflaatioon saadaan isompaa helpotusta seuraavien kahden raportin myötä, kun korkeimmat kuukausitason luvut tippuvat pois YoY-luvusta. Palkkapaineet luultavasti ainakin vähän helpottavat, kun isoista irtisanomisista uutisoidaan viikoittain. Kuukausittainen muistutusviesti siitä, että inflaatio ei enää ole ongelma. 167-vuotiaan Credit Suissen tarina päättyy tänään, kun kilpailija UBS ostaa sen ~30 %:lla perjantain markkinahinnasta. “Venäjän pörssi -35 % tänään. #sijoittaminen”Ammattitreidaaja Jukka Lepikkö pyysi Twitter-seuraajiltaan karhuteesejä, eli näkemyksiä siitä, miksi markkinat olisivat suuntaamassa ennemmin alas- kuin. “@Hanski04203170 Tää nousu on ollu niin vahva ja tultiin suoraan 61,8% fibolle. Ostin osaketta perjantaina. “@markusvarpa Yllätyksetön ja tylsä puhe. ” “Karhut puuttuu markkinoilta. Russell 2000 -indeksi on noussut viikossa 9 % ja on nyt selvästi kaikkien liukuvien keskiarvojen yläpuolella. Esimerkkinä pohjainflaatio (core-CPI). Ei ole tukien varassa. . Merkkasin tohon graafiin shorttipaikan ja profit targetin. ” Euribor kiihdyttää taas kohti 4 prosentin rajaa. Merkkailin kuvaan trendilinjat ja tasot, joita seurailen 🧐”Log in. Ei mitään merkkiäkään taantumasta, päinvastoin. Potentiaalia on isompaankin kasvuun. “Yleinen mielipide nousevista kursseista oli tämä. kasvuprosentit yleisesti), niin voin verrata omiin arvioihin?“Sannalle saattaa tulla yllätyksenä, mutta pääomatuloja saavat maksavat keskimääräistä enemmän kunnallisveroja. Yksittäisissä osakkeissa liikkeet vielä hurjempia. Nyt hän on hakenut yrityksensä konkurssiin, johon johtivat vuoden 2021 aikana koituneet tappiot. Eilen todennäköisyydet oli vielä 70%/30% 25 bps noston puolesta. Tein tämän viikon Traders' Clubiin uuden kalvon, joka vetää yhteen mun laajemman makro- ja markkinanäkemyksen. Sign upJukka Lepikkö on Twitter: "Vuosi-inflaation nopea lasku johtuu suurimmaksi osaksi siitä, kun Q2/2022 "inflaatio-ongelma" tippuu pois vuositason luvusta. “@PasiHavia Nasdaq on ollut indekseistä heikoin viimeiset 6 kk ja sen tekninen kuva näyttää viel hieman tuolta 2001 rallilta. En tilaa maksullista Kauppalehteä ja pääse lukemaan tätä viiltävää "analyysiä", mutta voin vakuuttaa, että velkakatto nousee tälläkin kertaa jenkeissä eivätkä pörssit romahda 45 prosenttia. Osa yhtiöistä kertoo tuloksistaan jo ennen tulosjulkistuspäivää – Nokia negatiivisen tulosvaroituksen muodossa. Some corrupt cops and a few corrupt legal professionals are doing their best to take me offline#01-08 Millainen Tesla on sijoituskohteena, Jukka Lepikkö? Osa1/2. Euribor 12 kk: 3,821 % ⚠️ Korkojen noususta vuosien 2022-23 aikana aiheutuva LISÄKULU asuntovelalliselle: - 300 000 € laina: 955 €/kk - 500 000 € laina: 1592 €/kk ‼️😱". Tuomas Tuominen Retweeted. Goodbye QT, welcome back QE 👋🏻 Fedin taseen pienentäminen ehti kestää vähän yli puoli vuotta. Sen takia "huono vertailukausi" argumentti ei ole kovin validi (vrt. 5, palvelut todella vahva 55. See new Tweets. Jukka Lepikkö @JukkaLepikko. Eilisellä päätöskurssilla ja mun vuoden 2023 konservatiivisella tulosennusteella ($24) P/E olisi enää 33. 📈 #treidaaminen #sijoittaminen”“Mitä halventunutta kasvuyhtiötä ostaisit nyt seuraavilla kriteereillä: - Yhtiö on jo voitollinen - Kasvu jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa Listaa ehdotuksia tähän alle 🙏👇”“@PohjolanEka Olen eri mieltä siitä, että IPO:issa annit on tarkoituksenmukaista ylihinnoitella, jos vain (tyhmiä) ostajia löytyy. “@hkeskiva @MirkoHurmerinta Cash is a good position for a trader. In this conversation. Treidaajan salkussa toki tilanteet muuttuu nopeasti, mutta lähtökohtaisesti tarkoitus mennä tällä ensi viikon inflaatioraportin (tiistaina) yli. Log in“@arturmoberg Short-term pain, long-term gain?”News‼️ Olen ollut viime vuodesta lähtien mukana suomalaisessa startupissa Tobaiassa, joka kehittää tekniseen analyysiin perustuvaa, automatisoitua tapaa tunnistaa parhaita treidipaikkoja (myös pidempiä treidejä). 😬. Jukka Haaviston kuolemasta kertoivat hänen muusikkopoikansa Janne ja Olli Haavisto Facebook-päivityksissään perjantaina 24. Eilen todennäköisyydet oli vielä 70%/30% 25 bps noston puolesta. I have strong experience from entrepreneurship, managerial positions, coordination of international projects and proprietary trading & investing. ”See new Tweets. Translate Tweet 6:28. Put/call ratio (ema 9) korkeammalla kuin kertaakaan koronadipin jälkeen, AAII bull-bear spreadi negatiivisempi kuin. ”“Huh mikä muutos koronnosto-odotuksissa seuraavaan Fedin kokoukseen 2 viikon päästä. “Hi @mtmalinen, just wanted to check in on you and ask how your stock market calls have been panning out? I hope your paying subscribers have gotten value for their investment. Syynä U. Fedillä, FDIC:llä ja kumppaneilla on alle 24h aikaa estää maanantaina uhkaava laajamittainen "bank run", talletuspako. linkki profiilissa. Onko @AkiPyysing lisännyt?…” “Q2-tuloskausi starttaa alkavalla viikolla! Seuraavan kolmen viikon aikana raportoi kaikki isoimmat yhtiöt. Listen for free View show details . En muista, millon viimeksi mun salkun sijotusaste olisi ollut yli 90 %. Toimivat joka paikassa vakuuksina. Britannian FTSE ja Ranskan CAC tekivät omat ATH:t jo aiemmin. ”We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Voisi kuvitella, että kaikki venäläisetkään ei tykkää siitä mitä nyt tapahtuu. Nasdaq oli 1,5 tuntia myöhemmin 0,8 % nousussSaksan DAX teki tänään uuden kaikkien aikojen huipun. Verified account Protected Tweets @; Suggested users“@bRuTaLSC Kyllä se mantra taisi olla, että kun kaikki suljetaan ja ihmiset ovat kotona, ei kuluteta. Työntekijät eivät uskalla pyytää ihan yhtä kovia palkkoja. “@markusvarpa Jos avataan ja pysytään 2300 tason alapuolella (S&P 500), niin siellä on kyllä tilaa laskea alaspäin. Applen osakekurssi 10-kertaistui muutamassa vuodessa 25 dollariin. Arvostuksen näkökulmasta osake kelpaa kohta jo arvosijoittajallekin, kun P/E ensi vuoden tuloksella alkaa jo kakkosella 🤩 Kovaa kasvua on luvassa vielä vuosia. ”20 Jul 2021@MicoPihlajinen Sanoisin, että karhumarkkina ollut käynnissä pinnan alla jo jonkin aikaa. 3000 osaketta) huipuista 46,6 prosenttia. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Euribor 12 kk: 3,821 % ⚠️ Korkojen noususta vuosien 2022-23 aikana aiheutuva LISÄKULU asuntovelalliselle: - 300 000 € laina: 955 €/kk - 500 000 € laina: 1592 €/kk ‼️😱". Se on mitä todennäköisimmin työllisyysdata. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Suomessa ne ovat romahtaneet. “Tesla ja romahdus 💣📉 Teslan P/E on romahtanut viimeisen vuoden aikana 680:sta, P/E on nyt 107. 467. Redirecting to /i/flow/login?redirect_after_login=%2FJukkaLepikko%2Fwith_repliesJukka Lepikkö @JukkaLepikko Ammattitreidaaja ja yrittäjä. Kuukausittainen muistutusviesti siitä, että inflaatio ei enää ole ongelma. 10 Mar 2023 19:06:14Mainos @nordnetFI Härkämäisten inflaatiouutisten saattelemana Traders' Clubin syyskausi käyntiin! 🚨 USA:n inflaatio kääntyi vihdoin laskuun ja alitti selvästi markkinaodotukset. @NokelainenMikko @teroterotero Sen lisäksi että 50 % tuotannon kasvattaminen on yhtiön itsensä tavoite, mun näkemys perustuu sähköautojen nopeaan yleistymiseen. Mainos . 1 v tuotot: - Tesla +32,15 % (lisäksi +15 % dollarin vahvistumisesta) "Ostosuositukset": - Harvia -68,05 % - QT -60,21 % - Vaisala +11,56 % Kello tikittää. Oikeastaan ovat sieltä asti sanoneet, etteivät halua luvata sitä 1-2 päähän kuten kilpailijat, vaan tämä on heidän realistinen tavoite. In this conversation. bondien romahdus. Pinnan alla kuitenkin selvää kahtiajakautuneisuutta, teollisuus 48. @ErkkilaJorma #sijoittaminen #treidaaminen #tradersclub”“Nasdaq yli 6 % nousussa tänään. “Ymmärrän kyllä toppuuttelun lyhytaikasesta spekulaatiosta nykyisessä markkinaympäristössä, mutta sen voi tehdä vaikka faktoihin perustuen, toisin kuin Martin tekee. ”We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Positiiviset skenaariot menee romukoppaan ja pakkomyynnit jatkuu?”“Mun seurantalistalla vähän enemmän vihreetä tänään. ”Jukka Lepikkö @JukkaLepikko "Meiltä (Suomesta) kannattaa muuttaa pois, jos haluaa maksimoida tulot. Moni muista indekseistä ja globaaleista markkinoista ei näytä enää lainkaan karhumaiselta ja vaikea nähdä yhtäläisyyksiä tuohon Burryn kuvaan. ”“@KrnJuha Isot ei ota samanlaisia pomppuja, kun nää pienemmät softa/kasvufirmat, joita on eniten hakattu. @nordnetFI. Sign upIn this conversation. Huomionarvoista tässä on se, että perässä laahaava asumiskustannusinflaatio ("shelter") selittää em. Asuntokauppa on pysähtynyt korkeampien korkojen ympäristössä täysin. Tesla: kustannukset per myyty auto laski kaikkien aikojen matalimmalle tasolle. ennen tammikuun isoa rallia. Ei hyvä. Korkeammat korot = osakkeet alas. Verified account Protected Tweets @; Suggested users“@WuorioMika @ToikkaJyri Ei Teslan varoja käytetä mihinkään. In this conversation. Wall Street Journalin otsikon mukaan. Huonolta näyttää. USA:n. Main ContentPlaceholder. Samaan aikaan kun sijoittajat panikoivat (ja ostavat suojauksia), yritysten sisäpiiri on lopettanut osakemyynnit. ”Markkinoilla vaikutti olevan viime viikolla (ja vielä eilen USA avauksessa) paljon pelkoa, mutta TC:ssä läpikäydyt tukitasot piti hyvin. 👏🎬 Kannattaa katsoa koko setti, mutta ihan vähintään kohdasta 13:12 alkava erinomainen markkinakatsaus, tässä linkki siihen: 👇🍿We would like to show you a description here but the site won’t allow us. See new Tweets. ”“Euroalueen tuottajahintaindeksi -1,5% vuositasolla – ollaan siis deflaation puolella. Inflaatio ei ollut ohimenevää ("transitory"), mutta sen jälkeen kun inflaatiohuippu saavutettiin, ollaan seurattu historiasta tuttua kehitystä. linkki. #NASDAQ #NewNormal #treidaaminen”We would like to show you a description here but the site won’t allow us. 04 May 2023 05:39:22RT @DaytraderSuomi: Elon Musk on rikkaimpien listalla kutakuinkin yhden Warren Buffettin verran listan kakkosta Jeff Bezosta vauraampi. “@JNivala @nordnetFI @Fiilismies08 Tesla on mun salkun treidatuin osake. USA:n lyhyet korot nousivat uusiin huippuihin megavahvan työllisyysdatan jälkeen. Nasdaq kirjannut nousua jo 52 % lokakuun pohjista. @viisasraha: Ensimmäisessä #treidaustorstai julkaisussa @JukkaLepikko kertoo missä lähtöasetelmissa lähdetään uuteen vuoteen osakemarkkinoilla ja paljastaa treidaajan säännön nro 1. Pari äärimmäisen tärkeää pointtia USA:n inflaatiokehityksestä ⚠️ 1. Ammattitreidaaja, yksityissijoittaja ja yrittäjä. Tänään Powellin puheen jälkeen ne kääntyi päälaelleen ja nyt odotetaan 0,5 %-yksikön nostoa. Kaksi kuvaa: USA:ssa rakennusyhtiöiden osakekurssit tekevät uusia kaikkien aikojen huippuja. RT @kimvaisanen: #exitvero kuulostaa koko ajan paremmalta idealta: ”Valtiovarainministeriö haarukoi karkeasti, että vero voisi tuoda julkiseen kassaan 0–50 miljoonaa euroa vuodessa. Edellisen 6 kk perusteella laskettu vuosi. “Right on the money! Traders' Clubissakin mainittu 3900 piti nätisti. ”“Euribor taas uusissa huipuissa – jo melkein 4,2 %! Euribor 12 kk: 4,193 % ⚠️ Korkojen noususta vuosien 2022-23 aikana aiheutuva LISÄKULU asuntovelalliselle: - 300 000 € laina: 1048 €/kk - 500 000 € laina: 1747 €/kk”“@Jooki124 @Vernepu @vontuchman Tässä näkyvä kuvio muodostuu jatkuvasti nousutrendeissä. Ei se, että on korkea short interest tarkoita että osakkeen pitäisi nousta. 27 Apr 2023 15:38:54In this conversation. Viimeiset 2 viikkoa ollut aika haipakkaa laskettelua. Tuota ylittävää osuutta sitten pitää odotella, kun viranomaiset käyvät pankin kirjat läpi ja realisoivat omistukset. Tämä ja edelliset raportit kertovat talouden kasvavan. ”Keräilen tähän ketjuun lisää mielenkiintoista dataa. RT @MarkGutman9: Just like a whole generation of investors wanted to short the market all the way up because they saw 2008, there is another generation that will long the market all the way down because they saw 2020. ”“Amerikkalaisten yksityissijoittajien sentimentti on venytetty äärimmilleen. 30, että tänään mennään vielä 150 pistettä alemassa S&P:ssä, en olisi uskonut. Nousu vain kuuden kuukauden aikana nollista on ollut historiallinen. Öljy laski jälleen uusiin 52 viikon pohjiin, huolimatta OPEC:in tuotantoleikkauksista huhtikuussa. Siksi vertailussa voi katsoa vain viime kuukausien koronakuolemia. Bondien romahduksessa on iso ero osakkeiden romahdukseen. Viimeisen 2v inflaatiokehityksessä Eurooppa on tullut hieman USA:n perässä. Reguloidussa maailmassa tämä olisi. Tuloskausi sai hyvän startin ja osakemarkkinoiden viikko päättyi vuoden korkeimmalle tasolle. 30 Jun 2023 04:35:08“@KeijoKorppi @JariHnnikinen1 En itse seuraa Euroopan lukuja lainkaan, en osaa sanoa. Ollaan teknisesti aika jännässä paikassa ja liikuttu jo pari viikkoa aika pienessä rangessa. Pinnan alla kuitenkin selvää kahtiajakautuneisuutta, teollisuus 48. After a big move up, the r:r foLog in. Kuten oon TC:ssä sanonut, parhaat sijoituskohteet löytää yhdistämällä teknistä analyysiä ja fundamentteja. Esim. “@HagelinHeidi @InvestmentTraps @Tornqviststefan @SauliVilen Eilen julkaistussa Traders' Clubissa puhuttiin tästä. Viimesten kuukausien älyttömän rankkaa nousua pitää kuitenkin vähän tasotella välillä. Tammikuussa vain 143 kauppaa Suomessa. Log in. 🧸 Keskimäärin huono merkki, kertoo laskupotentiaalista. We would like to show you a description here but the site won’t allow us. After a big move up, the r:r for being long is not the best. Show more". “Hyviä uutisia small cap -yhtiöiden aliperformanssista huolissaan olleille. Yksi selittävä tekijä on myös Nasdaqin rebalansointi tällä viikolla, jonka johdosta fundit myyvät miljardien…” We would like to show you a description here but the site won’t allow us. 3 %:a bkt:sta seuraavan kolmen vuoden aikana. *Lowest level of bearish sentiment in more than three years. Copy Link Copy Link Summary; Tämä ja seuraava jakso ovat omistettu. Jukka Lepikkö @JukkaLepikko. Mut ei kai se voi vaikuttaa, koska jos tililtä ei nosta rahaa ei synny raportointivelvoitettakaan?”Tää toimi ihan hyvin, 1:1 riski/tuotto-suhteen treidin olisi saanut jo kotiutettua. Mainos @nordnetFI Vuosi on startannut mollivoittoisesti ja pääindeksit ovat punaisella. 10:01 AM · Sep 11, 2021 · Twitter for Android. Kovin clean tuo kuvio ei ole muutenkaan,. “@ILIKKA_LIKKA @vontuchman @Jare37157459 @vaanala @RemindMe_OfThis Pakko sanoa, että mäkin olen ihmeissäni, jos Tesla tuottaa Applea heikommin seuraavan 5 v horisontilla. Osa yhtiöistä kertoo tuloksistaan jo ennen tulosjulkistuspäivää – Nokia negatiivisen tulosvaroituksen. Verified account Protected Tweets @; Suggested usersIn this conversation. ” In this conversation. In this article (from April) you told you have suggested your clients to sells their stock holdings. Hintojen nousu ja lasku tapahtuu viiveellä ja on prosessi, joka vie oman aikansa. Tällaista nousua en kyllä osannut odottaa 😳 . ” Jukka Lepikkö @JukkaLepikko "Meiltä (Suomesta) kannattaa muuttaa pois, jos haluaa maksimoida tulot. ” “Olipa hauskaa live-treidata tänään ison yleisön edessä SijoittajaMessuilla 🔥 Treiditkin napsui ihan mukavasti kohdilleen 😎 Kiitos koville vastuksille @Weketor @johannes1796 @LariAlen!” Markkinoiden odotettua volatiliteettia mittaava $VIX-indeksi sulki eilen alle 14 tason. Nyt ollaan fibonaccien parhaalla ostoalueella (50 % ja 61,8 %). Nordnet Suomi. Pankkikriisi leviää Eurooppaan. ”“Suljettu. 14. Quote Tweet. 5, palvelut todella vahva 55. “Tältä näyttää romahdus bondimarkkinalla, verrattuna kaikkiin aikaisempiin vuosiin. “Hi @mtmalinen, just wanted to check in on you and ask how your stock market calls have been panning out? I hope your paying subscribers have gotten value for their investment. See new Tweets“Teslan Q3 tuotanto- ja toimitusluvut julkaistiin tänään. Viikkograafi pitkän laskun jälkeen näyttää potentiaaliselta pohjaamisen suhteen, etenkin viimeisimmän kynttilän ansiosta. “Mulla on ollu itselläkin tarkassa seurannassa "Latinalaisen Amerikan Amazon", eli MercadoLibre. $nvda ath @$351 . Näitä päiviä ei pohjien odottajat haluaisi missata, kun myöhemmin jälkiviisastellaan 🛑”We would like to show you a description here but the site won’t allow us. Näin silti kävi. Ketju uusimmasta inflaatiodatasta, jonka tulkinta näytti menevän markkinakommentaattoreilta ja ekonomisteilta aivan pieleen, vaikka data tuijottaa ruudulta suoraan silmiin. 13 Mar 2023 09:14:51“@mtrantalainen Koronaan kuoli ihmisiä silloin, kun riskiryhmiä ei oltu rokotettu. ”Sign up. Uusimmassa @Arvopaperi'ssa esittäytyy vuoden 2022 sijoitusraati, johon kuuluu allekirjoittaneen lisäksi @EronenTanja, Jarkko "Random Walker" Aho sekä Petter Langenskiöld. Nyt siis täyttyi 20 % nousu pohjasta myös päätöskursseista mitattuna. / Twitter Jukka Lepikkö In this conversation. esim. E-mail: [email protected] nordnet. Mitenköhän kauas historiaan täytyy mennä, että löytyy päivä kun Nasdaq treidaa >95% päivästä 40 pisteen rangessa 😱 Perspektiiviä: normaalina volatiilina päivänä voidaan liikkua 40 pistettä 1-2 minuutissa. ”@JoukoMarttila @ErkkilaJorma Tässä näkyy Teslan markkinaosuudet automarkkinasta. Klo 15:30 datan myötä katsotaan tuleeko purema vai löytyykö pelastusrengas. Powell: "Korkoja ei nosteta, vaikka inflaatio ylittäisi 2 % tavoitetason. RT @SauliVilen: 7mrd markkina-arvolla Wolt olisi Helsingin pörssin 13 arvokkain yritys. . ^Tesla $TSLA: +42% ^Google $GOOGL: +13% ^Microsoft $MSFT: +12% S&P 500 $SPY: +10% 'Netflix $NFLX: +9% *Amazon. tuloisella perheellä ongelmia 300-600000€ asuntolainan hoitokulujen kanssa. 👇 Parhautta oli @iamtuomaa kommentti (38:45): "jos loppuun vedetään vähän yhteen, niin terminaattorinlaista maailmanloppua todennäköisesti ei ainakaan ihan vielä tule, tai ne jotka sellaista odottavat, niin tulevat pettymään (?)". ~50 % tuotto viputuotteella. Eilisen pörssipäivän jälkeen talousmedia hehkuttaa, että S&P 500 on nyt virallisesti nousumarkkinassa. Oma korko päivittyi viime kuussa 3,825 prosenttiin. Tänään. Jälkiviisaana voi todeta, että ehkä Teslaan olisikin kannattanut sijoittaa. Russell 2000 -indeksi on noussut viikossa 9 % ja on nyt selvästi kaikkien liukuvien keskiarvojen yläpuolella. Yksi graafi, joka kuvaa hyvin miksi USA:n talous on pysytellyt niin vahvana: työssäkäyvien ihmisten määrä. Mainos @viisasraha Viikon #treidaustorstai blogissa aiheena voitollisen treidaajan ominaisuudet ja ajattelutapa. Jukka Hildén avautuu. Sign up“@hkoivu @KeithMcCullough Sentimentti sen verran negatiivinen, että odotan ainakin parin viikon pomppua. Yle: Suomalaistreidaaja teki viisinumeroiset tappiot Gamestopilla – ”Kyllä se oli vähän saunassa istumista”. Tänään jysähti mielenkiintoisia uutisia sähköautomarkkinalta. “Kylmää kyytiä markkinoilla, mm. ” “Huh mikä muutos koronnosto-odotuksissa seuraavaan Fedin kokoukseen 2 viikon päästä. Yleisimmin tällaisessa tilanteessa markkina nousee kohti optioiden erääntymispäivää. @MarkkuValta Tässä kohta 2 vuoden aikana olisi koulutettu tiettyihin tehtäviin soveltuvia apukäsiä kyllä ihan tuntuva määrä. ”“@PamirAlbayrak Viimeisen 12h aikana fed funds futuurien hinnoittelu muuttunut rajusti siihen suuntaan, että korkoja ei ehkä nostetakaan. Retweets. linkki profiilissa.